Kokouksesta palattua

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75305 *** language: Finnish KOKOUKSESTA PALATTUA Yksinäytöksinen kuvaus Kirj. VÄINÖ KATAJA Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1909. Henkilöt: Valmari | Ukkola, | talonisäntiä. Eeva-Priita, Valmarin emäntä. Hanna, Valmarin tytär. Perälän Ville, pienen talon poika, käynyt kansanopistoa. Herralan Kustaa, ison talon isäntä, vanha nuorimies. Tapaus Perä-Pohjolassa. Näyttämö: Kamari Valmarin talossa. Vanhanaikainen huonekalusto. Molemmilla sivuilla ovi. Perällä akkuna, jossa on kukkia ruukuissaan ja jonka luona pöytä, jossa kirjoja y.m. Vasemmalla oven ja ikkunan välissä sohva. _Hanna_ (Istuen yksin pöydän vieressä selaillen kirjaa.) Niin. Nyt ovat taas tämän päivän työt meijerissä tehty. Nyt olisi jälleen aikaa Vähän lukeakin. Mutta miksi eivät ajatukseni oikein pysy koossa ja miksi olen niin kummasti levoton? Tänäänhän on tuo merkillinen kokous, jossa kunnalta tahdotaan apua kansanopistolle. Nyt kai parhaillaan siellä väittelevät, sillä varmastikin ukot taas vastustavat kansanopistoa. Lieneekö muita kun Ukkolan isäntä, joka kansanopistoaatetta kannattaa ja sen puolesta parhaansa koettaa. Miten käynee Villen toiveiden? Hän on ollut niin varma voitostaan, on luottanut, että yhä useamman ja useamman silmät aukenevat näkemään mikä hyöty on sivistyksestä ja opista, ja että kansanopisto kyllä saapi kannattajia kunhan ukot saavat käsityksen siitä mitä kansanopisto oikeastaan on ja mitä hedelmiä se on muualla tuottanut Ville parka! Sinä et aavista kuinka taipumattomia ja itsepäisiä meidän ukkomme ovat ja kuinka he halveksivat kaikkea oppia. Mutta koeta parhaasi jalo poika! Kuinka mielelläni rientäisin avuksesi, kuinka mielelläni uhraisin kaikki, että saisit voiton, että saisit pitäjäläisemme suostumaan avun antoon kansanopistolle! Sinun ansiotasi olisi se kaikki. Mutta pahoin epäilen, — ja taas toivon, olen kuin lastu laineilla. Oi, kun saisi varmuuden. Olihan kyllä puheesi jonka kokouksessa aiot pitää erinomainen, kun sitä vaan kuunneltaisiin ja ymmärrettäisiin. Oi, kun onnistuisit! Isäni on tähän asti ollut kiivaimpia kansanopiston vastustajia. Tänä aamuna kuitenkin oli hän vähä lempeämmällä tuulella. Mutta en usko hänenkään myöntyvän. Niin kunnon ukko kuin hän onkin, on hänellä kuitenkin omat vanhat mielipiteensä, joista ei leikillä näytä luopuvan. _Eeva-Priita_: (Tulee vasemmalta.) Kuulin, että Herralan Kustaakin oli mennyt kokoukseen. Varmaan hän nyt tulee meille siinä tärkeässä asiassa. Sinä ymmärrät Hanna. Semmoinen mies ja niin vankan talon isäntä. Sinä, joka olet nuorin tyttäristäni saat kaikkein rikkaimman miehen. Vaikka hyvin toimeentulevia miehiä ovat muutkin vävymme, vaan Kustaa sentään on varakkain (Istuu sohvalle lähelle Hannaa.) Kustaa on asiasta minulle puhunut ja mainitsin minäkin sen verran ettei meiltä nuorinta tytärtäkään panna tyhjänä miehelään. (Kuiskaamalla.) Et tiedäkään että sinua varten ovat uudet kangaspuut käymässä. Sopiihan sinun Kustaalle, noin kautta rantain, mainita villoistasi, jyvistä ja muista. _Hanna_: Mutta voi äiti kulta, kuinka teidän ajatuksenne ja mielenne pyörivät tuossa tavarassa ja rahassa. Ettekö ymmärrä, ettei elämän onni niistä riipu! Ja kuka tietää tahtooko Herralan Kustaa minua? _Eeva-Priita_: Miks'en minä tiedä, koska Kustaa on asiasta minulle puhunut ja kuului kylälläkin kehuneen, ettei hän muista huolikaan kuin sinusta. Mitä sanoit? Riipu elämän onni! Mistä sitten? Taitaisit pian kyllästyä semmoiseen onnellisuuteen, kun joutuisit taloon, jossa ei ole kun jokunen lehmäkisura navetassa ja aitta tyhjä, että hiiret tappelevat. Hyvinpähän tulevat toimeen sisaresikin, mutta minä ja isäsi heidät miehelään toimitimmekin. _Hanna_: Ei liene isä sekaantunut niihin asioihin, niin olen kuullut. Ja onnetonta ja ilotonta kuuluu sisar Maijunkin elämä olevan, vaikka isossa Heikkilässä on emäntänä... _Eeva-Priita_: Kyllä Maijukin elämäänsä tottuu. Vaan ajattele sinä sitä seikkaa, että Herrala on muhkein ja rikkain talo mitä täälläpäin on ja Kustaa itse siisti mies. _Hanna_: Mutta jos minä en huoli Kustaasta kaikkine hyvyyksineen. _Eeva-Priita_: Enkös arvannut! Sinä olet uppiniskainen aina ja isä hupsu kun pani sinut siihen kansakouluun, niin siellä sinä juonikkaaksi oikein opitkin. _Hanna_: Olenhan tehnyt työni ja toimeni ja ollut kuuliainen myös! _Eeva-Priita_: Olet niinkin. Vaan miks’et sitten nyt ole kuuliainen kun Vanhempasi omaa parastasi tahtovat? _Hanna_: Sentähden että käsitän sen olevan ainoastaan minun asiani. Minä otan miehekseni sen, jota rakastan. _Eeva-Priita_: Kuka sitten on pulskempi mies kuin Kustaa? Eikö häntä voisi rakastaa! Semmoinen susiturkkikin kuin suurimmilla herroilla! _Hanna_: (Nauraen.) Ja niin kankeat viikset kuin rautalangoista. _Eeva-Priita_: Vai niin! Sinä pilkkaat! Minä ymmärrän yskän. Sinulla on tuttavuutta Perälän Villen, tuon tyhjäntoimittajan kanssa. Köyhä rotta! (Hyvillään.) Mutta luultavasti hänet nyt ajetaan pois kokouksesta, kun sinnekin tunkeutuu niitä puheitaan pitämään ja yrittää vanhemmatkin saada seuraansa samoinkuin koko kylän nuoret siihen nuorisoseuraan on saanut yhtymään. Mutta eivät suuret sanat suuta halkase. Ja jos vielä meille tulee, niin... _Hanna_: Mitä pahaa on Ville teille taikka muille kyläläisille tehnyt? _Eeva-Priita_: Pahaa! Eikö ole siinä jo kylliksi, että hän hommasi sen seuran, jossa sinäkin yhtä mittaa lennät ja viekasteli piiatkin siihen, etteivät jouda töitään tekemään, mutta ovat kuin hupsut. Ja siellä kaikenlaista jumalattomuutta harjoitetaan. _Hanna_: Olenhan jo tuhat kertaa sekä teille että isälle selittänyt nuorisoseuran tarkoituksesta. Ja Perälän Ville on jaloin poika, jonka tunnen ja hänen lämpimät aatteensa kyllä kerran vielä voittavat. _Eeva-Priita_: Mutta kuka kiittää häntä siitä, että hän puhuu ja selittää ja tyhjää toimittaa ja joutuu lopulta luultavasti Vaivaishoidon niskoille hänkin, samoin kuin enonsa Tölppö-Sakari... _Hanna_: (Kiivaasti.) Sakarin tila oli toinen, hän oli köyhä. (Itsekseen itkien.) Voi, että pitää olla äiti, jota täytyy halveksia niin syvästi, niin syvästi... _Eeva-Priita_: Niinpä niin. Itkun sinä panet sitten perään. (Ottaa Hannan äsken pitämän kirjan.) Ja näitä sinä luet pienessäkin välissä ja näistä sinä joutavia opit. Ei tämmöisten lukeminen ketään hyödytä. Työ ja toimi, se tässä maailmassa ihmisiä elättää. Eläkä pusertele kyyneleitä enään. Sanon sen sinulle vielä kerran, että kun Kustaa tulee, niin... _Hanna_: (Ottaen nenäliinan silmiltään; kiivaasti.) Niin minä häpäsen hänet samoinkuin hänkin on häpäissyt Perälän Villen. Semmoinen tyhmä tomppeli! _Eeva-Priita_: Noh, noh. Sinulla näenmä on isäsi kiivas luonto. Mutta katsotaanpas, katsotaanpas. (Menee vasemmalle.) _Hanna_: Voi äiti raukka kuinka raaka ja tietämätön olet. (Ulkoa kuuluu kulkusten ja aisatiu'un ääniä ja pidätys: ptruu ptruu.) _Hanna_: (Rientäen akkunaan.) Se ei ollut meidän aisakellon ääni, mutta kenen sitten? (Katsellen ulos.) Hm. Tuossa hän nyt jo on! Herralan Kustaa... _Eeva-Priita_: (Tulee läähättäen vasemman puoliselle ovelle.) Kustaa tuli. Muista sanani! Komea on hevonen ja pisla-valjaat! (Katoaa.) _Hanna_: No, tuleppas mokoma, niin saatkin heti vastauksen. Oikein sydämeni lyöpi, sillä vihaan tuota miestä. Miten kohteli hän Villeä kokouksessa, kun Ville puolusti kunnan parasta! Ja miten hän hävyttömästi vastustaa kaikkea edistystä! Hänellä ei ole muita ajatuksia kuin rahansa ja tavaransa. Niin köyhä raukka! (Vasemman puolista ovea raotetaan ja Eeva-Priita kuuluu puhuvan vieraalle. Hanna istuu entiselle paikalleen ja on lukevinaan kirjaa, selkä oveen päin.) _Herralan Kustaa_: (Tulee sisälle, iso susiturkki yllään, punasella vyöllä köytetty ja lakki kallellaan päässä.) Päivää. Aijoin riisua turkkini pirttiin, vaan emäntä sanoi tännekin mahtuvan. Ja lämminpä täällä tuntuu, taitaapa tarjeta turkittakin. (Päästelee vyötään, mutta jättää lakin päähänsä. Hanna kääntyy häneen päin.) _Hanna_: Kyllä luulen tällä kerralla tarkenevan. _Herralan Kustaa_: Siellä oli meijakkaa kokouksessa, voi helkkari. Ja ihmisiä, että liha lihassa kiinni. Hauskinta oli nähdä miten nolosti Perälän pojalle kävi, ha, ha, ha. Rupesikin koko kunnan miehistöä Vastaan rähisemään. _Hanna_: Tietysti kansanopistolle myönnettiin apua, niinkuin odottaakin sopii näin varakkaasta kunnasta! _Herralan Kustaa_: Ei penniäkään myönnetty. Perälän pojan puheet eivät auttaneet mitään. Ja suutuksissaan pötki hän tiehensä. _Hanna_: Suuri häpeä koko kunnalle. Häpeä teille kaikille. Voi raukkoja! Voi kuitenkin raukkoja ja tyhmiä! Ettekö häpeä omasta puolestanne. _Herralan Kustaa_: Minulla olikin tänne muuta asiaa. Minä en tullut tänne nuhdesaarnaa kuulemaan. _Hanna_: Sepä hauskaa. Te varmaan nyt lahjotatte nuorisoseuramme kirjastolle tuntuvan summan, siten näyttääksenne, että eroatte noista muista sivistymättömistä kuntalaisista. _Herralan Kustaa_: Minä en Välitä teidän kirjastostanne. Muuta asiaa minulla on. (Hän on riisunut turkin, mutta lakki on hänellä kallellaan päässään. Menee istumaan lähelle Hannaa.) Mikä tämä kirja on? _Hanna_: Seitsemän veljestä. Ettekö ole lukenut tätä? Tämä on erittäin hauska kirja. _Herralan Kustaa_: Vai seitsemän veljestä! Olipa, lempo soi, miehiä siinä talossa. Saivatkohan ison perinnön kukin? Kävi kuin Kujalassa ennen että yksi sai kaukalon, toinen haulin, kolmas koukun ja neljäs leipäpeikon ha, ha, ha, voi helkkari sentään. Vaan meillä ei ole muita kuin minä ja tule sinä, Hanna toiseksi, tule aika talon emännäksi. (Koettaa tavottaa Hannaa kädestä.) _Hanna_: (Väistäen kädellään ja siirtyen loitommaksi.) Uh! Älkää tulko niin lähelle. Minä en välitä teistä enkä teidän talostanne. Kaikennäköistä! _Herralan Kustaa_ (Nousee kävelemään.) Vai niin. Vai et välitä. Sanoppas missä muualla on semmoinen emännän paikka kuin meillä? Missä on parempi talo ja lukuisampi karja? Ja omat puumerkit ovat kaikki kotona, mutta kyläläisten velkakirjoja on iso laukullinen. Meidän kaapista se löytyy Perälänkin puumerkki. Meillä eletään kuin pappilassa. _Hanna_: Minä en haluakaan pappilaan emännäksi. _Herralan Kustaa_ (Katsellen kellojaan, lyö polvelleen ja käy Hannan eteen.) Meillä ei ole pienten rahain tarvetta. Täällä on että kihlat saadaan. _Hanna_: Parasta, että säästätte tavaranne näyttelemisen kiitollisimmille näkijöille. _Herralan Kustaa_: Minä olen mies, joka en ole tottunut palvelemaan, oli herra eli talonpoika. Sano, tuletko, niin ajetaan kylän läpi korealla orhilla, että utukka nousee! _Hanna_: En, en, en. Jos teillä on hitunenkaan häpyä, niin poistutte, paikalla. _Herralan Kustaa_: Ja minä en palvele enkä rukoile. Vaimoja saa tämmöinen mies, vaikka joka sormelle. (Kokoaa turkkinsa ja vyönsä, menee oikealle.) _Hanna_ Lujassapa ne ovat tähän asti olleet. _Herralan Kustaa_ (Kääntyy ovella.) Ei tulla teiltä apua tahtomaan. (Paiskaa oven lujasti kiinni.) _Hanna_ (Yksin.) Merkillistä, että hän toki noin pian läksi. Pelkäsin hänestä olevan pitemmältäkin vastusta. Kuinka kömpelösti ja raa’asti hän esiintyi. Mutta luulenpa hänestä nyt päässeeni rauhaan ijäksi päiviksi... Kokouksesta sanoi palaavansa. Villen puhekko ei olisi mitään vaikuttanut! Ei pennin apua kansanopistolle! Mikä ääretön tietämättömyys! Enemmän valoa! Ville parka. Sinun ihanimmat toiveesi pettivät. Mutta tiedän että vielä olet pyrkivä, vielä koettava ja lopussa saat vielä voiton. Itsehän sanoit, että tuimassa taistelussa voimasi yhä karaistuvat ja että et ole lannistuva, vaikka mitä esteitä tiellesi tulisi. (Ulkoa kuuluu aisakeilon ääni. Hanna rientää akkunaan.) Se oli meidän aisakello! Isä palaa kokouksesta, mutta ken on hänellä kumppanina? Ukkolan isäntä. Ainoa mies koko pitäjässä, joka on nuorison harrastusten puolustaja ja kansanopiston ystävä. Olisiko ehkä isänkin mieli muuttunut? Mutta minäpä käsken heidät tänne. Ukkolan isäntä on niin herttainen mies. (Menee oikealle ja sanoo ovea raottaen.) Isä, tulkaa vieraanne kanssa tänne. Siellä on pirtti puolellaan roskaa, kun rekijä korjataan. _Valmari_ (Ääni eteisestä.) Kyllä, kyllä, jahka saamme turkkimme pois. (Tulevat sisälle. Valmari edellä, Ukkola perässä.) Käy istumaan Ukkola. Hanna, noudappa minun kaapistani sikaarilaatikko. _Ukkola_: Päivää hyvää! (Kättelee Hannaa.) Ja terveisiä meidänkin nuorilta. _Hanna_: Paljon kiitoksia. Hyvinkö siellä Katri ja Matti voivat? _Ukkola_: Aika hyvin. Matti siellä iltasin runoa sepittää ensi nuorisoseurailtamaan. _Hanna_: Sitä kunnon Mattia! Kuka uskoisi! (Menee vasempaan.) _Ukkola_: Jahah. Oli siellä kuuma kokouksessa ja mellakka semmoinen, etten muista. Kovempi esimies pitäisi olla. Niinhän sieltä kuului ääniä kuin suden pesästä. (Käyvät sohvaan istumaan.) _Valmari_: Eihän siitä kyllä mitään selvää tule kun jokainen huutaa ja selittää yhtaikaa. Pitäisi pyytää puheenvuoroa niinkuin maanviljelysnäyttelyssäkin. Eipähän joutunut Toolasen Ollikaan siellä yksin mellastamaan. _Ukkola_: Niin pitäisikin. Vaan kun on tuommoinen lellukka esimiehenä, niin ei siitä järjestystä tule. Mutta eikö sinustakin tuo Perälän Ville puhunut hyvin? Niin nuoreksi mieheksi on hän minusta verraton. Ja kaiken sen on hän oppinut kansanopistossa... _Valmari_: Ihmettelen minä häntä. Rohkea on ja sanat selvät ja ajatus luistava. _Ukkola_: Ja hävitöntä oli, että häntä, hyvän asian valaisijaa, niin kohdeltiin. (Hanna tuopi sikaarilaatikon ja tarjoo Ukkolalle.) _Valmari_: No, annas minullekin, Hanna! Joo, joo. Niin se on. Kas tässä tulitikkua. _Hanna_: Huonosti taisi kokouksessa käydä. Ei suostuttu avunantoon kansanopistolle. _Ukkola_: Kaikki muut olivat vastaan. Isäsi ja minä myönsimme. _Hanna_: Isäkinkö myöntyi? Kuinka hauskaa! _Valmari_: Ukkolan ansiota on, että nyt olen myöntynyt. Olen muuttanut mielipiteitäni kansanopistoasiassa. Itse aatetta en sentään koskaan olekaan vastustanut. _Ukkola_: Mutta pelkäät kansanopiston herroja kasvattavan. _Valmari_: Niin luulen. Sillä sinnekäsin ollaan menossa. Vai missä on syy, että vuosi vuodelta käy palvelijoiden saanti huonommaksi ja että ne, jotka vähä enemmän oppia saavat, ne pyrkivät helpompiin ammatteihin. Suoraa raskasta työtä ei enään kukaan mielellään tekisi. _Ukkola_: Ollee niin. Vaan kuka takaa että se on nousevan sivistyksen syy? Uskoni on, että kun kaikki saavat oppia ja kaikki kehittyvät, että se juuri avaakin kaikkien meidän silmät näkemään, että tässä maassa on työtä tehtävä, toimittava ja hikoiltava jos mieli elää ja edistyä. Pimeydessä ja tietämättömyydessä on enempi laiskuutta ja toimettomuutta kuin valon ja tiedon keskellä. _Hanna_: Kuinka te osaatte lausua sisimmät ajatukseni, Ukkolan isäntä! _Valmari_: No, onpa niinkin kuin Ukkola sanoo. Mutta muistathan mitä Toolasen Olli sanoi Perälän Villelle? Hävyttömästi se oli sanottu, mutta totta oli toinen puoli. _Ukkola_: Muistanhan toki. Piti olla lujaa miestä siinä Villessä, että kesti. _Hanna_: Mitä hän sanoi, Toolasen Olli, Villelle? _Valmari_: Olli sanoi: Ennen olit sinäkin hyvä työmies, vaan palattuasi sieltä kansanopistosta, et enää yritäkään suoraan työhön, vaan kirjoittelet juoruja sanomalehtiin, kävelet palttoossa kylän raittia kaha käteen ja niitä »aatteitasi» kaikille selität. _Hanna_: Mitä Ville vastasi? _Valmari_: Kiivastui vähän ja lausui kokoukselle kylläkin tarpeellisen muistutuksen ja sen perästä hän menikin eteiseen. _Ukkola_: Olisivat tarkoin kuunnelleet sitä puhetta, jonka Ville piti ennen kokouksen alkamista, niin luulen, että moni olisi päässyt parempaan käsitykseen kansanopistosta. Ihmettelen minä sen pojan sukkeluutta ja rohkeaa mieltä. _Valmari_: Niin minäkin. Ja paha minusta on, ettei hän saanut kannattajia. Vaan jos lienee luja mies, niin koettaa vielä. Näyttäköön nyt itse, omalla esimerkillään, ettei kansanopisto kasvata herroja. Näyttäköön että hän pystyy työhön, raskaaseen ja vaikeaan, ettei vältä yhtä, vaan tekee kaikkia mitä maanmiehen tulee. Ehkäpä muuttavat ajatuksensa kuntamme ukot. Ehkä uhraavat hyvinkin paljon, kun hyvän esimerkin näkevät. _Ukkola_: Oikein puhuttu. Ja jos Villen oikein tunnen, ei hän jätä asiaansa sikseen. _Valmari_: Niin uskon minäkin. Mutta, Hanna, toimita nyt toki kahvia vieraallemme. Eihän tässä kuivin suin. _Hanna_: Kahvia tulee tuossa paikassa. _Valmari_: Pihalla puhuttelin Villeä ja käskin poiketa meille asiasta puhuaksemme. _Hanna_: Kuinka hyvä te tänään olette, isä. _Eeva-Priita_: (Ääni kuuluu eteisestä oikealla.) Minä polonen läksin naapuriin ja nyt hän laski menemään Kustaan, pitäjän rikkaimman kosijan. (Ovella.) Sinä letukka! Mitä sanoit sinä Herralan Kustaalle, koska hän vihapäissään pois on lähtenyt. _Hanna_: Vastasin kysymykseensä. En muuta. _Eeva-Priita_: Mutta... jaa, noh, koska täällä on Ukkola, mutta toisella kerralla. Enkö minä olekaan emäntä! Kyllä toisella kerralla olen lähempänä, kun Kustaa tulee, sinä suulas tyttö! (Sulkee oven vihaisesti.) _Valmari_ (Naurahtaen.) Eeva-Priitan hommia taas. _Ukkola_: Herralan Kustaa ajoikin vastaamme että tie lauloi. Vai täältä hän palasi. Hm. (Hannalle.) Minä ymmärrän hänen kulkunsa he, he. _Valmari_: Se on Eeva-Priitan hommia. Minä en haluaisi sekaantua semmoisiin asioihin. _Ukkola_: Niin olkoon se kunkin omana asiana. _Valmari_: Meneppä Hanna sitä kahvia toimittamaan. _Hanna_: Kyllä, isä. (Menee vasempaan.) _Valmari_: Niinkuin asian ymmärrät on Kustaa käynyt kosimassa. Eeva-Priita siitä näyttää olevan hyvillään. Ja kelpaisipa tuo minullekin vävyksi, Kustaa. Mutta tehköön Hanna kuinka tahtoo. Aina on omallatunnollani se, kun pakotin tyttäreni Maijun Heikkilään ja nyt kuuluu niin tyytymätön oloonsa olevan. _Ukkola_: Parastansa sitä vanhin kuitenkin lapsilleen soisi. _Valmari_: Niin tekisi. Vaan perhanaa se on kun joutuu semmoisen kanssa naimisiin, jota ei rakasta. Niinkuin minäkin. Ja silti minä en Hannalle miestä pakota. Ottakoon itse vaikka mustilaisen. _Ukkola_: Oikein puhuttu. Niin olen päättänyt minäkin. Vaan mitä sanoisit jos Perälän Villen saisit vävyksesi? _Valmari_: Mitäpä sanoisin. Mutta luulenpa myrskyn nousevan jos Eeva-Priita saapi asiasta vihiä. Niinkuin sanoin: ottakoon vaikka mustilaisen. Ja onhan Ville kelpo mies. Köyhä kyllä, Vaan huonommatkin vaimonsa elättävät. _Ukkola_: Niin minustakin. Ja Villen puolesta olen puhemiehenä... _Valmari_: Mene nyt pellolle... Sopikoot nuoret keskenään. Mitä me vanhat niistä. Sinä näytkin olevan kelpo puhemies. Niin kaukaa kehuskelet poikaa ha, ha, ha. Aika veijari näyt olevan, oikein tottunut puhemies. _Ukkola_: Ensi kertaa olen puhemiehenä. (Silmäilee pihalle.) Tuossahan tuo on Ville suksillaan tulossa. Ei tämä kosija tule niin komeasti kuin äskeinen. (Hanna tuopi kahvia tarjottimella, kolmella kupilla.) _Valmari_: Kenelle tämä kolmas kuppi on? _Hanna_: Aijoin juoda sen itse. _Valmari_: Tuonne tuli vieras pihalle. Käske hänetkin tänne. _Hanna_: (Jättäen tarjottimen pöydälle, rientäen akkunan luo.) Ville! (Menee oikealta ulos.) _Ukkola_: Tulipas tytölle kiire. Mieluinen oli vieras. _Valmari_: Siltä näytti. Onpa soma kuulla millä mielellä sieltä mies kokouksesta palaa. Eiköhän ole into jäähtynyt. _Ukkola_: Ei se poika helpota, usko minua. (Hanna Villen kanssa, tulevat oikealta. Ville takkisillaan ja leveä vyö vyöllään.) _Hanna_: Käy Ville tänne istumaan. Täällä on sinulle kupillinen kahvia valmiina. Satuit juuri tulemaan kuin kutsuttu. Isä ja Ukkola jo kertoivat miten huonosti kansanopistoasialle kokouksessa kävi. _Ville_: (Pyyhkien hikeä otsaltaan, käy pöydän luo istumaan.) Terveisiä jälestäpäin. Lämminpä tuli hiihtäessä. (Juo kahvia, jota Hanna hänelle tarjoaa.) _Ukkola_: Ja taisit lämmitä jo kokouksessa he, he. _Ville_: Suutuinhan lopulta kuitenkin, vaikka päätin kylmänä olla. Ja kovasti kadun, että vihastuin. Pilasin siten asiani. Vaan suututtaahan kivenkin sellainen mies kuin Toolasen Olli. Niin tylyä ja raakaa miestä ei mahtane montaa olla. _Ukkola_: Onhan se Olli tunnettu rähisijä jok’ikisessä kokouksessa. Tyhjän lavertelija — ja eikö lie Vähä nokolla lämmennyt. _Ville_: Mutta nyt hiihtäessäni tänne, olen tarkoin asiaa ajatellut ja luulenpa tämänpäiväisen kokouksessa oloni olleen hyväksi opiksi. Sillä — nyt kysyn teiltä suoraan Valmari ja Ukkola — oletteko tekin minua halveksinut siitä, etten nykyisin ole raskaampaa työtä tehnyt? Oletteko tarkastanut käytöstäni ylipäänsä ja siitä päättäneet kansanopistoasiassa? (Valmari ja Ukkola katsovat lattialle, ovat ääneti ja Hanna selailee kirjaa.) _Ville_: (Vähän aikaa vastausta odottaen.) Tiedän nyt että on niitä, jotka ovat minusta ottaneet kaavan ja kun, tyhmästi kyllä, en ole joutanut muilta toimiltani työhön, ovat he lukeneet sen synniksi ja päättäneet kansanopistossa opittavan herroiksi ja työstä vieraannuttavan. Ja ehkä juuri siksi kansanopisto on saanutkin niin vähän kannattajia... _Ukkola_: Totta se on että sinusta on esimerkkiä otettu, mutta voit olla varma, että parhaani minä olen koettanut. _Ville_: (Nousten kävelemään.) Mutta nyt olen tehnyt vankan päätöksen, sillä en vieläkään anna asiani noin mennä. Minä tahdon nyt omalla esimerkilläni näyttää, että pystyn vieläkin samoin työhön kuin ennenkin, etten vältä roskasempaa enkä raskaampaa työtä ja ettei minussa herruus vaivaa... _Valmari_: (Taputtaen Villeä olalle.) No nyt puhuit oikein poika! Näytä se! Totta tosiaan saavat ukkomme paremmat ajatukset kansanopistosta. Täytyy minunkin tunnustaa, että huonona enteenä olen pitänyt sitä kun et opistosta palattuasi ole työssä ollut niinkuin ennen. _Ville_: Niinkuin sanoin. Mutta huomenna jo on eri päivä. Työhön! Siten saan varmaankin voiton. Minä nyt vasta ymmärrän kuinka sitkeässä ja lujassa ovat ne ennakkoluulojen kuivat juuret, joita kansa höystää ja kuinka äärettömän vaikea on niitä kiinteästä maaperästä repiä. Puheet eivät auta. Sen olen nyt nähnyt. Koetanpa kirvestä ja kuokkaa. _Ukkola_: (Liikutettuna.) Ja ne aseet auttavat! Ole vissi siitä. Sinä kunnon poika! _Hanna_: (Vetäen nenäliinan silmilleen. Itsekseen.) Nyt tunnen häntä rakastavani enemmän kuin koskaan ennen. _Valmari_: Puhutpa kuin mies, poika. Ja suokoon Jumala onnea yrityksissäsi. _Eeva-Priita_: (Raottaen oikealta ovea siten, ettei huomaa Villeä.) Ukkola ja isä tulkaa navettaan, siellä tarvitaan. (Katoaa. Ukkola ja Valmari lähtevät.) _Ville_: Se oli äitisi. Eikö hän huomannut minua? _Hanna_: Luultavasti ei. Äiti onkin tänään taas ollut hyvin kiukkuinen. Mutta isä on hyvä... _Ville_: (Ottaen Hannan kädestä.) Tarkoitatko, ett’ei hän... että hän pitää minuakin ihmisenä. _Hanna_: Hyvinkin. Kuulin kuinka hän äsken sinua Ukkolalle kiitteli. _Ville_: Ettäkö kerran minunkin elämäni aurinko nousisi, ettäkö päivä pilvestä pilkistäisi... _Hanna_: Odotamme vielä. Tulevaisuus on minusta nyt niin hauskaa ajatella. _Ville_: Mutta äitisi? _Hanna_: Hänet isä kyllä saapi muuttumaan. Ei äiti sentään niin pahasydäminen ole kuin luulet. Nyt annan hänelle anteeksi kaiken sen, millä hän tänään on minua kiusannut. Minusta on nyt niin hyvä olla. _Ville_: (Ottaen Hannan syliinsä.) Ja kaksin kerroin voimakkaammaksi tunnen minä itseni. Usko minua, lemmittyni; isäsi on pian saava erilaiset ajatukset minusta samoin kuin muutkin, aina Toolasen Ollia myöden. _Hanna_: Ja kansanopistoasiaa et jätä? _Ville_ (Nousten ylös.) En vaikka hiukseni harmaantuisivat. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75305 ***